Syyskokoukset päättävät yhdistymisestä, tule mukaan su 1. lokakuuta!

Ajankohta: 

1.10.2017

SVT:n syyskokous järjestetään sunnuntaina 1. lokakuuta Tampereella. Kokous järjestetään Scandic Tampere Cityssä, osoitteessa Hämeenkatu 1.

Syyskokouksessa käsitellään kaksi tärkeää asiaa: päätetään mahdollisesta yhdistymisestä Käännösalan Asiantuntijat KAJ ry:n kanssa ja valitaan uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.

Hallitus on kesän aikana käynyt yhdistymisneuvotteluja KAJ:n kanssa. Syyskokouksessa käsittelemme yhdistymissopimuksen ja päätämme yhdistymisestä. Mikäli molempien yhdistysten syyskokouksissa äänestetään yhdistymisen puolesta, SVT ja KAJ voivat yhdistyä jo vuoden 2018 aikana. Tuolloin uuden yhdistyksen ensimmäinen syyskokous järjestetään vuonna 2018 ja uusi hallitus aloittaa toimintansa tammikuussa 2019.

Tässä syyskokouksessa valitaan vielä uudet jäsenet SVT:n hallitukseen erovuoroisten tilalle. Jos hallitustyö kiinnostaa ja haluat olla vaikuttamassa asioihin eturivissä, niin nyt on mahdollisuutesi! Mikäli et pääse paikalle, voit myös kertoa kiinnostuksestasi hallituslaiselle tai kokoukseen osallistuvalle jäsenelle, joka voi ilmoittaa sinut ehdokkaaksi.

Kokouksen päätteeksi on tarjolla on Satu Siltalopin ja Marjo-Leea "Matu" Alapurasen luennot. Satu tekee parhaillaan suomenruotsalaiseen viittomakieleen liittyvää väitöskirjaa. Hänen gradunsa Den andra handen. Den icke-dominanta handens funktioner i finlandssvenskt teckenspråk valmistui vuonna 2016. Matun tuore gradu kantaa nimeä English interpretation to Finnish Sign Language: the forms and functions of chaining sequences in educational interpreting.

Kokousta edeltävälle lauantai-illalle on tarjolla virkistystä ja yhdessäoloa jäsenten kesken. Kello 16.30 alkaen on varattu pöytä Panimoravintola Plevnasta on varattu pöytä klo 16.30 alkaen, jonne kaikki ovat tervetulleita ruokailemaan omakustanteisesti. Erityisruokavalioisillekin löytyy syötävää. Plevnasta siirrytään Komediateatteriin katsomaan Sutelan ja Salmisen Stand uppia! - esitys klo kello 19.30. SVT tarjoaa esityksen syyskokoukseen osallistuville. Iltaohjelmaan voi ilmoittautua, vaikkei osallistuisikaan syyskokoukseen, mutta tuolloin ohjelma on maksullinen.

Viittomakielinen filmifestivaali samaan aikaan Tampereella

Syyskokousviikonloppuun on mahdollista myös ympätä viittomakielistä kulttuuria, kun filmifestivaalit järjestetään samana viikonloppuna samassa kaupungissa! Lisätietoa filkkareista löydät tämän linkin takaa: http://www.kuurojenliitto.fi/fi/viittomakielinen-filmifestivaali-2017

Sunnuntain aikataulu

10-–12 Kokous
12–-13 Lounas
13–-15 Luento: Satu Siltaloppi ja Marjo-Leea Alapuranen
15–-15.30 Yhteinen lopetus ja kahvit

SVT tarjoaa lounaan kokoukseen etukäteen ilmoittautuneille.

Majoitus

Olemme varanneet Scandic Citystä syyskokousväelle huoneita, jotka on saatavilla
edullisempaan hintaan, kun varaus tehdään 1.9. mennessä. Lähde siis mukaan
kauempaakin!
Hinnat:
Yhden hengen huone 101 €
Kahden hengen huone 121 €

Varaa huone suoraan hotellista (puh. 03 2446 111 / 03 2446 2211 tai s-posti tamperecity@scandichotels.com) 1.9.2017 mennessä. Käytä varaustunnusta Suomen Viittomakielen Tulkit.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu syyskokoukseen ja lauantain iltaohjelmaan 17.9.2017 mennessä osoitteeseen ilmoittautuminen@tulkit.net. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä erityisruokavaliostasi sekä lähdetkö lauantai-iltana Komediateatteriin ja Plevnaan! Syyskokoukseen osallistuville korvataan matkakuluista 20 euron ylittävästä osuudesta puolet.

Syyskokous 2017

Syyskokous järjestetään sunnuntaina 1. lokakuuta klo 10–12 Tampereella osoitteessa Hämeenkatu 1. Kokouksen materiaalit lähetetään etukäteen ilmoittautuneille noin viikkoa ennen kokousta. KAJ:n puheenjohtaja Hanna Boman ja toiminnanjohtajan sijainen Taina Ukkola ovat mukana syyskokouksessamme vastaamassa kokousväen mahdollisiin kysymyksiin. Kysymyksiä voi esittää jo etukäteen, lähetä ne osoitteeseen puheenjohtaja@tulkit.net!

Kokouksen esityslista

1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijat.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen esityslista.
5. Käsitellään yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavaksi kalenterivuodeksi.
6. Päätetään yhdistyksen hallituksen jäsenten ja muiden toimihenkilöiden palkkioista ja tilintarkastajien palkkioperusteista.
7. Päätetään yhdistyksen jäsenmaksu seuraavalle kalenterivuodelle.
8. Käsitellään yhdistyksen talousarvio seuraavalle kalenterivuodelle.
9. Valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle ja yleisvarajäsenet, sekä päätetään missä järjestyksessä varajäsenet kutsutaan varsinaisen jäsenen tilalle kokoukseen.
10. Valitaan seuraavalle tilivuodelle kaksi varsinaista tilintarkastajaa sekä heille henkilökohtaiset varatilintarkastajat.
11. Valitaan edustajat liiton hallintoelimiin.
12. Käsitellään kokoukselle tehdyt aloitteet.
13. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
13.1 Päätetään SVT:n ja KAJ:n yhdistymisestä.
14. Kokouksen päättäminen.