Hallituksen kevätkauden päätös

SVT:n hallitus kokoontui auringon ja Turun hellittäväksi viime viikonloppuna. Kokoustimme Ruissalossa laiturinnokassa ja kokoustiloissa sekä Turun keskustassa Radissonin tiloissa. Tässä lyhyt kooste asioista, joista puhuttiin sekä tietoa ylimääräisen yhdistyksen kokouksen päätöksistä.

Yhdistyksen ylimääräinen kokous pe 16.6 klo 17

Radisson Blu Marina Palacessa pidetyssä yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa vahvistettiin tilinpäätös vuodelta 2016 ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

Kokous hyväksyi hallituksen esitykset ylijäämän käytöstä. Ylijäämää jäi viime kaudelta noin 8500 euroa. Puheenjohtajamme Emilia on tehnyt paljon työtä Kelan kilpailutuksen johdosta. Tästä syystä hallitus esitti ylimääräistä 500 euron palkkiota hallituksen puheenjohtajalle. Kokousväki hyväksyi esityksen. Samoin esityksemme alueellisten virkistystapahtumien järjestämisestä hyväksyttiin. Uudet tuulet -tapahtumat olivat kovin tykättyjä ja ne saivat mukavasti väkeä koolle ympäri Suomen. Ajatuksenamme on järjestää virkistystä jäsenillemme ensi kevättalven aikana. Kannattaa siis pysyä kanavilla! Yhdessä suunnittelemalla saamme illoista huikeat, joten olemme kuulolla ja otamme vastaan hyviä ehdotuksianne iltojen sisällöistä. Kokous hyväksyi myös hallituksen esityksen siitä, että mahdollisesti jäljelle jäävää ylijäämää käytetään hallituksen harkinnan mukaan esimerkiksi koulutuksiin.

Vetoomus Kelan tulkkauspalveluiden kilpailutuksen keskeyttämisestä

Moni meistä tulkeista, tulkkauspalveluja käyttävistä asiakkaista ja yhteistyötahoista on saattanut tuntenut tyhjää oloa adressin luovuttamisen jälkeen. Tässäkö tämä nyt oli, voiko mitään enää tehdä? Kyllä voi ja tehdään! Vaikuttamistyö Kelan kilpailutuksen keskeyttämisen puolesta ei loppunut adressin luovutukseen. Hallitus keskusteli viikonloppuna vetoomuksesta, jota on työstetty kesäkuun alusta yhdessä TTYR:n kanssa. Lue vetoomus tästä linkistä. Kyseinen Kuuloliitto ry:n, Kuurojen Liitto ry:n, Kuurojen Palvelusäätiö sr:n, Suomen Kuurosokeat ry:n sekä Suomen Viittomakielen Tulkit ry:n yhteinen vetoomus on juuri lähtenyt Kelan pääjohtaja Elli Aaltoselle, kelavaltuutetuille, vatukeskuksen välitykseen, yhdenvertaisuusvaltuutetulle, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille. On uskottava, että vetoomus herättäisi heidät, saisi heidät kysymään meiltä lisätietoja sekä aiheuttaisi keskustelua ja vaikuttaisi asiaan toivomallamme tavalla, siis saisi Kelan keskeyttämään kilpailutuksen. Aika näyttää, onko toiminnallamme vaikutusta.

Yhdistymisneuvottelut KAJ:n kanssa

Tiistaina 13.6. kokoonnuimme KAJ:n edustajien kanssa ensimmäistä kertaa yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan yhdistystemme mahdollisesta yhdistymisestä. Meiltä paikalla olivat puheenjohtaja Emilia Norppa sekä Eveliina Pätsi ja Kirsi Torkkeli. KAJ:ta edustivat puheenjohtaja Hanna Boman, toiminnanjohtajan sijainen Taina Ukkola sekä varapuheenjohtaja Antti Kangasmäki.

KAJ oli kysellyt myös AE:n mielipidettä yhdistymisestä ja ajatus oli saanut kannatusta. Yhdistymisen jälkeen tulisimme olemaan AE:n kolmanneksi tai neljänneksi suurin ammattiyhdistys. Meillä olisi näin nykyistä enemmän vaikuttamisen ja osallistumisen mahdollisuuksia.

Sovimme tapaavamme seuraavan kerran elokuun 16. päivä. Tuolloin tulemme käymään läpi yhdistysmissopimusta. Ennen tapaamista kirjaamme sopmukseen omat painopisteemme. Tässä tullaan huomioimaan seuraavaa:

  • Uuden yhdistyksen hallitukseen kiintiöpaikat viittomakielen tulkeille.

  • Uuteen yhdistykseen vk-tulkkien työryhmä

  • Uuteen yhdistykseen palkataan järjestötyöntekijä, joka hoitaa vk-tulkkien asioita. Molemmat yhdistyksen näkevät tämän hyväksi asiaksi. On tehtävä laskelmia siitä, montako päivää viikossa järjestötyöntekijä voisi työskennellä. Pohdittavaksi jää myös meille, halutaanko yhdistyksestä jääviä varoja käyttää tähän ja millä aikajänteellä.

  • SVT:n vanhat kannatusjäsenet voivat siirtyä uuteen yhdistykseen kannareiksi. Nykyisten sääntöjen mukaan uusia kannatusjäseniä ei voi liittyä kumpaankaan nykyiseen yhdistykseen.

  • SVT:n varat korvamerkitään käytettäväksi vk-tulkkien hyväksi.

Yhdistymisaikatauluakin ennätimme viime viikon tiistaina pohtia. Mikäli molempien yhdistysten tulevissa syyskokouksissa äänestetään yhdistymisen puolesta, SVT ja KAJ voisivat yhdistyä jo vuoden 2018 aikana. Tuolloin uuden yhdistyksen ensimmäinen syyskokous järjestettäisiin vuoden 2018 syksyllä ja uusi hallitus aloittaisi toimintansa tammikuussa 2019.

Hallituksen kesäpäivillä keskusteltiin, että mikäli tällaisella aikataululla halutaan tehdä päätöksiä, pitää yhdistymissopimus saada valmiiksi elokuussa. Meillä tuleekin olla selkeä näkemys siitä, siitä mitä yhdistymissopimukseen kirjataan.  

Ylläolevien jo keskusteltujen asioiden lisäksi hallituksen mielestä alallemme keskeisiä asioita, joille tarvitaan oma vastuuhenkilö tai vastaava ovat meidän yhteytemme kansainvälisiin järjestöihin (mm. efsli, Wasli) ja alamme sidosryhmiin (TTYR). Spesifiä osaamista alamme koulutuksista ja opinnoista on viittomakielen tulkilla. Tämän lisäksi uuden ammattiyhdistyksen lehden asiat on mietittävä.

Uudet tuulet -tapaamisissa näistä asioista keskusteltiin ja kevätkokouksessa muutamat jäsenet ilmoittivat halukkuutensa osallistua esimerkiksi työryhmään, jossa yhdistymistä työstettäisiin. Hallituksessa me kiitämme innokkuudesta ja halukkuudestanne osallistua  ja vaikuttaa. Jos haluat vielä vaikuttaa tuleviin neuvotteluihin tai koet, että olemme jättäneet huomiotta jotain olennaista, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen hallitus2017@tulkit.net viimeistään 30.6 mennessä. Otamme myös kommentteja vastaan drive-dokumenttiin, joka on lähetetty jäsenille toukokuussa: https://docs.google.com/document/d/1P84_C3eO50pzCULMHOoke-LfmZxlMdOYF4Rn...

Syyskokousviikonloppu Tampereella 30.9.-1.10.2017

Toisin kuin aiemmin on ilmoitettu, pidetään SVT:n syyskokous sunnuntaina 1.10. Tampereella Scandic City -hotellissa. Tarjolla on myös alaamme liittyvä ajankohtainen luento, jonka aihe ja esittäjä vahvistetaan myöhemmin. Tämän lisäksi tarjoamme jokaiselle syyskokoukseen tulevalle illan Komediateatterissa lauantaina 30.9. Pääsemme nauttimaan stand uppia Sutela ja Salminen -esityksen malliin. Sitä ennen kokoonnumme ruokailemaan omakustanteisesti Panimoravintola Plevnaan. Syyskokouspäivänä tarjoamme lounaan ja kahvit.

Scandic City -hotellissa on varattuna kiintiö huoneita, joihin majoittumalla saat alennusta huoneen hinnasta. Matkakuluista korvataan 20 euron ylittävästä osuudesta puolet. Varaa jo viikonloppu kalenteriisi!

Aikataulu

Lauantai 30.9.

Ruokailu: Panimoravintola Plevnassa 16.30-19

ohjelmaa: Komediateatteri: Stand up- esitys Sutela ja Salminen 19.30

Sunnuntai 1.10.

Syyskokous, Scandic City

10-12 Syyskokous

12-13 Lounas

13-15 Luento

15-15.30kahvit ja päivän päätös

Vielä hajatelma loppuun...

SVT:n hallitus osaa herkutella kokoustamisella. Hallituslaiset matkaavat kokouspaikalle läppäreiden ja tablettien kanssa, virittelevät itsensä kokousmoodiin ja kokoustavat. Hyvä ruoka ja miljöö ilahduttavat, mutta muu virkistäytyminen tuppaa jäämään käsiteltävien asioiden siimekseen. Niin kävi nytkin. Aikaa meillä olisi kai pitänyt olla enemmän, että olisimme päässeet eroon tietoteknisistä välineistä ja kalentereista. Toisaalta on tämä hallitus oppinut juttelemaan, ollaan tultu tutuiksi ja aletaan olla oma hallitusporukkamme - ja sehän on jo jotain.

Nyt kun syksyn linjat alkavat hahmottua ja kalenterin mukaan juhannus lähestyy, siirtyy hallitustyökin kesälomalle. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että riippumaton, marjanpoiminnan ja reissuamisen keskelläkin käymme lukemassa sähköpostia, vastaamme kiireellisiin viesteihin, kokoamme teidän viestinne yhdistymisestä yhteen tiedostoon ja pohdimme omaa näkemystämme yhdistyssopimukseen. Näin tänä vuonna.

Elokuussa palataan “ääneen”,  seuraa somea.

Hyvää kesää kaikille!